Jonna Salonen (s.1982)
on Joensuussa asuva kuvataiteilija. Hän valmistui Imatran Ammattikorkeakoulusta 2007 ja Kuvataideakatemiasta 2012. Jonnan taide ja elämäntapa ovat kiinteässä yhteydessä luontoon. Hän viihtyy metsissä, tarkkailee luontoa ja kalastaa. ”Minua kiinnostaa luonnon olemassaolo, arvo ja merkitys itsessään ja luonnon heijastus ihmisyyteen.” Taiteensa materiaalina Jonna käyttää oksia ja puunpalasia joita hän kerää metsistä, hakkuuaukoilta, rannoilta, ja kaduilta ja työstää niitä pieniksi veistoksiksi puukon, kirveen ja kaivertimien avulla. M_itä? Nykytaiteen biennaalissa Kuopion taidemuseossa on esillä Jonna Salosen puusta ja luonnonmateriaaleista veistämiä teoksia. Löydetyt puunpalaset ovat taiteilijan käsissä muotoutuneet muun muassa kasveiksi ja eläimiksi. Teoksissaan hän nostaa esille huolen ja surun luonnon katoavaisuudesta sekä luonnon merkityksen elämälle ja ihmisyydelle.
Kuvat: Harri Heinonen