Hanna Vahvaselkä (s.1973)
on mikkeliläinen kuvanveistäjä. Hän on valmistunut kuvataideakatemiasta 1999. Hanna kokee ajautuneensa taiteilijan ammattiin sattumien kautta. Hänen elämänfilosofiaansa kuuluu tietynlainen absurdi maailmassa ajelehtiminen. Hanna nauttii käsillä tekemisestä. Hänen veistostensa pääasiallinen materiaali on puu, josta hän valmistaa suuria reliefimäisiä teoksia. Hannaa kiinnostaa kaksiulotteinen pinta ja sen sommittelu. Välillä puu on teosten pohjana, välillä omaa kieltään puhuvana aktiivisena toimijana. Hän työstää valmiita tai itse valmistamiaan liimalevyjä taltoin, öljyvärein, piirtämällä ja polttamalla. Teosten aiheet löytyvät lähiympäristöstä, arjesta ja eletystä elämästä. Hän kuvaa sitä maailmaa, jonka kokee ja havaitsee ympärillään. Hän on kulkenut teoksissaan esittävistä aiheista kohti abstraktia ilmaisua. Teoksissaan Hanna pohtii myös laajempia ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä: mistä tulemme ja mihin olemme menossa sekä teemoja, jotka liittyvät läsnäoloon, ulkopuolisuuteen ja ajan kulkuun. M_itä? Nykytaiteen biennaalissa Kuopion taidemuseossa esillä oleva Hanna Vahvaselän teos levittäytyy seinäpinnoille asetetuista reliefiveistoksista installaatiomaiseksi kokonaisuudeksi. Taiteilija on saanut tukea Etelä-Savon Kulttuurirahastolta.
Kuvat: Harri Heinonen